Sosiaalipalvelujen luokituksen sanasto

Sirpa Suhonen

Sosiaalialan tietoteknologiahanke ja Sanastokeskus TSK aloittivat keväällä 2009 sanastoprojektin, jonka tavoitteena oli selventää sosiaalipalvelujen luokituksessa käytettäviä termejä järjestelmällisen sanastotyön avulla. Sosiaalipalvelujen luokituksen sanaston versio 0.9 valmistui alkuvuodesta 2010. Sanasto tullaan julkaisemaan Tikesos-hankkeen sivustolla osoitteessa http://www.sosiaaliportti.fi/tikesos yhdessä sosiaalipalvelujen luokituksen ja muiden siihen liittyvien aineistojen kanssa.

Sanastolla pyritään palvelemaan sosiaalipalvelujen luokitusta käyttäviä sosiaalihuollon asiantuntijoita sekä muita asiantuntijoita ja erityisaloilla toimivia ammattilaisia, jotka tarvitsevat tietoa siitä, mitkä ovat suositeltavat termit ja mitä ne tarkoittavat.

Sanaston sisältö

Sosiaalipalvelujen luokituksen sanastoon valittiin olennaisimmat sosiaalipalvelujen luokitteluperusteisiin liittyvät käsitteet, sosiaalihuollon palvelutehtävät sekä keskeisimmät sosiaalihuollon palveluprosessit ja niiden vaiheet. Sosiaalihuollon palvelutehtävä tarkoittaa palveluperusteessa (kuten laissa) kunnalle asetettua tehtävää sosiaalipalvelujen ja niihin kuuluvan taloudellisen tuen järjestämiseksi. Jokaisen sanastossa määritellyn sosiaalihuollon palvelutehtävän kohdalla on mainittu, mihin säädökseen se perustuu. Sosiaalihuollon palveluprosesseja ovat esimerkiksi hallintoasian käsittely, sosiaalipalvelun tuottaminen ja sosiaalipalvelun järjestäminen. Sosiaalihuollon palveluprosessien vaiheita taas ovat esimerkiksi vireilletuleminen, suunnitteleminen ja lopettaminen.

Ainakin sanastotyön ensimmäisessä vaiheessa aihealue päätettiin rajata keskeisimpiin ylätason käsitteisiin, eikä Sosiaalipalvelujen luokituksen sanastossa nyt ole määritelty yksittäisiä sosiaalihuollossa järjestettäviä sosiaalipalveluja. Osa sosiaalipalveluista on kuitenkin määritelty aiemmin julkaistussa Sosiaalialan sanastossa asiakastietojärjestelmää varten (Stakesin raportteja 30//2008).

Sosiaalipalvelujen luokituksen sanasto sisältää termitietueina ja käsitekaavioina tiedot noin 70:stä käsitteestä. Sanastossa selvitetään käsitteiden sisällöt määritelmien ja niitä täydentävien huomautusten avulla sekä annetaan suositukset suomenkielisistä termeistä. Käsitteiden välisiä suhteita havainnollistetaan käsitekaavioiden avulla.

Sanasto perustuu pääasiassa Suomen lainsäädäntöön, lähinnä sosiaalihuollon yleis- ja erityislakeihin, sekä sanastoa laatineen asiantuntijaryhmän pohdintoihin. Sanastokeskuksen lisäksi asiantuntijaryhmässä oli edustajia Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksesta, Kuopion yliopiston terveyshallinnon ja -talouden laitoksen Shiftec-tutkimusyksiköstä ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta. Sanaston laatimiseen tarvittavan terminologisen työn rahoitti sosiaali- ja terveysministeriö.

Luokitusta tukeva sanastoprojekti

Sosiaalipalvelujen luokituksen sanastoa laadittiin varsin poikkeavasti verrattuna moniin Sanastokeskuksen sanastohankkeisiin. Ensinnäkin se on tarkoitettu selventämään yhtä asiakirjaa eli sosiaalipalvelujen luokitusta sen sijaan, että se olisi tarkoitettu jollekin erikoisalalle yleisesti. Tosin määritelmiä kirjoitettaessa pyrittiin siihen, että ne olisivat päteviä laajemminkin ja että yleispätevyyden vaatimuksesta poikettaisiin vain hyvin perustellusta syystä. Sen vuoksi esimerkiksi palvelunjärjestäjä on määritelty yleispätevästi palvelunantajaksi, joka vastaa palvelujen toteutumisesta ja niihin liittyvistä kustannuksista. Huomautuksella on täsmennetty käsitettä sosiaalipalvelujen kannalta ja kerrottu, että sosiaalihuollossa palvelunjärjestäjänä on kunta, kuntayhtymä tai valtio.

Terminologisissa sanastoissa on yleensä periaatteena, että termit esitetään yksikössä, ellei kyse ole monikollisesta käsitteestä. Tästä periaatteesta poikettiin muutaman käsitteen kohdalla Sosiaalipalvelujen luokituksen sanastossa siksi, että luokituksen kannalta oli tarkoituksenmukaista määritellä käsite eräänlaisena joukkona. Tällaisia poikkeuksia oli tiettyjen sosiaalihuollon palvelutehtävien nimityksissä, koska nämä palvelutehtävät kattavat useita erilaisia palveluja. Esimerkiksi kotipalvelut-palvelutehtävä sisältää muun muassa työapua, henkilökohtaista huolenpitoa ja tukemista, ateria-, vaatehuolto-, kylvetys-, siivous-, kuljetus- ja saattajapalveluja, eikä näitä palveluja tarjota erillisinä, joten monikollinen kotipalvelut-termi kuvaa tätä palvelutehtävää parhaiten.

Toiseksi sanastoa laadittiin samaan aikaan luokituksen kanssa, joten ei ollut olemassa valmista luokitusta sanastotyön pohjaksi. Tämä tietysti loi omat haasteensa projektinhallintaan. Luokituksen kehittäminen aiheutti usein muutoksia myös sellaisiin käsitteisiin, jotka oli jo käsitelty sanastossa. Vaikka sanastojen tekeminen on aina prosessikirjoittamista, jossa käsitekuvaukset kehittyvät vaiheittain ja niistä saatua palautetta hyödynnetään kuvausten muokkauksessa, prosessimaisuus korostui Sosiaalipalvelujen luokituksen sanastossa erityisesti.

Sosiaalipalvelujen luokituksen muokkaus vaikutti myös siihen, mitä käsitteitä sanastoon otettiin mukaan. Yleensä sanastoprojekteissa sanaston käsitteet valitaan heti projektin alussa, ja sen jälkeen tehdään vain pieniä lisäyksiä ja poistoja. Sosiaalipalvelujen luokituksen sanastoprojektissa alustava käsitteiden valinta kesti melko kauan, minkä lisäksi sanaston käsitevalikoimaa tarkistettiin jatkuvasti sitä mukaa, kun luokitus kehittyi.

Projektinhallintaan liittyvistä erityispiirteistä huolimatta kävi selväksi, että sanasto voidaan laatia samanaikaisesti sen asiakirjan tai muun tietoaineiston kanssa, johon se liittyy. Tällaisessa prosessissa molemmat osapuolet hyötyvät yhteistyöstä: terminologit saavat tietoa alan sisällöstä ja luokituksen perusteista suoraan asiantuntijoilta ja alan asiantuntijat saavat apua termien valintaan, kokonaisuuksien jäsentelyyn ja määrittelyyn. Sosiaalipalvelujen sanastotyössä työryhmän kokouksissa käytiinkin monia keskusteluja, joissa käsitejärjestelmiä ja luokitusta saatettiin muuttaa merkittävästikin. Tällainen laatimistapa edellyttää tiivistä yhteistyötä osapuolten välillä, jotta terminologit ja luokituksen laatijat pysyvät tarkasti ajan tasalla toistensa aineistoista. Muuten voi käydä niin, ettei valmis sanasto vastaakaan sitä aineistoa, jota sen on tarkoitus selventää.